Asiakaspalautteet hyvinvointipalveluista

Asiakaspalautteet – Kokemuksia hyvinvoinnin matkasta

Kiitos asiakkailleni, jotka ovat jakaneet kokemuksiaan matkastaan kohti tasapainoa, stressittömyyttä ja hyvinvointia. Näiltä sivuilta löydät tarinoita siitä, miten stressinhallintavalmennus ja Ylivireydestä rauhaan -ohjelma ovat auttaneet ihmisiä löytämään sisäisen rauhan ja elämäniloa.

kokemuksia hyvinvointipalveluista

“Siru kuunteli minua, ohjasi rinnalla kävellen ja kannusti ottamaan askeleita siihen suuntaan, mikä tuntui oikealta. Kohtaaminen Sirun kanssa oli todella mieleenpainuva kokemus. Olen itse ollut ihmisläheisessä työssä jo yli 20 vuotta, ja voin sanoa, että jos ihminen ei ole tekemässään asiassa koko sydämellään mukana, sen havaitsee kyllä. Sirusta huokui rauha, lämpö ja universaali rakkaus, joka on tässä kiireisessä ja suorituskeskeisessä maailmassa valitettavan harvinaista.”

“Siru kohtaa kanssaihmiset lempeästi, empaattisesti ja kuunnellen. Hänen kanssaan tuntui heti turvalliselta jakaa tila ja omia henkilökohtaisia kokemuksiaan. Ohjeistukset olivat selkeitä.

Energia virtasi hoidon jälkeen vapaammin ja olo koheni seuraavien päivien aikana kokonaisvaltaisesti. Pystyin taas olemaan paremmin läsnä kehossani ja kuuntelemaan/ tunnustelemaan mitä se tarvitsee. Ajatus hoidon toimivuudesta ja nopeasta avusta omalla kohdallani luo turvaa kun sille on tarvetta jatkossa esim. Kuormittavasta elämäntilanteesta selviämisen tukena. Kiitos Siru”

"Siru on kuunteleva ja ymmärtäväinen. Saa puhua, jos haluaa, mutta ei ole pakko puhua, jos ei halua. Arvostan sitä. Sirun seurassa on turvallinen olo. Olen saanut sellaista turvallisuuden tunnetta, jota minulla ei ole koskaan ollut. Arvostan myös sitä, että Siru on kertonut myös omista aiemmista haasteistaan, muun muassa sähköposteissaan. Silloin hoitaja on paljon helpommin lähestyttävä, kun tietää, hänellä on samantyyppisiä kokemuksia - joista jän on selvinnyt- taustallaan. Se antaa myös uskoa tulevaan, että kaikki järjestyy kyllä."

kokemuksia valmennuksesta

“Valmennus herätteli minua monella tapaa. Jokaisen tapaamisen jälkeen oloni oli voimaantunut. Aina tuli uusia oivalluksia, joskus oivallus tuli heti valmennuksessa, joskus vasta sen jälkeen. Sain itsekin uskoa, että saan muutoksia omaan oloon ja voin itse tehdä elämässäni, ajattelussa ja tunne-elämässäni muutoksia.  

Sirun lämpö on ihana ja jokaisen tapaamisen aikana tunsin todella tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. ”

“Valmennuksen alussa olin pitkään jatkuneessa stressitilassa ja hyvin kuormittunut. Mielessäni pyöritin turhanpäiväisiä asioita, jotka kuitenkin nostivat sykkeeni ja pelkäsin epäonnistuvani.  

Koen että valmennus auttoi minua näkemään mahdollisuuksia ja kuuntelemaan itseäni. Sain vapautettua negatiivisia tunteita, joita olin kerännyt sisälleni. Tällä hetkellä herään aamuisin rennompana enkä heräile enää öisin. Vaikka edelleen on päiviä, kun väsyttää ja epätoivo meinaa iskeä, kokonaisuudessaan koen olevani iloisempi, energisempi ja luottavaisempi.

Kiitos kun autoit minua alkuun tällä matkalla. ”

“Valmennuksen aikana opin mm. keinoja miten ajatuksia, tunteita ja uskomuksia voi muuttaa. Valmennuksen loputtua huomaan paremmin kun negatiivisia ajatuksia tai tunteita tulee ja osaan tehdä niille jotain. Suhtaudun vähän rennommin elämässä vastaantuleviin asioihin. Minulla on useammin positiivisia tunteita ja ajatuksia kuin ennen. Lisäksi valmennuksen alussa asettamistani muistakin tavoitteista osa on jo toteutunut.  

Siru on valmentajana lempeä ja kannustava.

Kiitos vielä valmennuksesta ja uusista ajatuksista ja ideoista! ” 

kokemus Stressin lievitys valmennuksen avulla

“Ennen hoitoja ja valmennusta olin tilanteessa, jossa oloni oli hyvin toivoton minua triggeröivien asioiden suhteen. En nähnyt mahdollisuuksia onnistua parisuhteessa. Tunnetilani olivat niin voimakkaat, että saatoin mennä hätätilaan useiksi päiviksi. Tunnetilat tuntuivat liian voimakkailta käsiteltäväksi. Tunsin itseni myös hyvin kuormittuneeksi, väsyneeksi ja uupuneeksi ja minulla oli paljon jännitystä kehossa ja mm. Purentalihasvaivoja. --- Olin käynyt puhumassa asioista ja menneisyydestäni aiemmin, mutta oloni oli sellainen että en vain pääse asioissa eteenpäin, vaikka halu siihen oli kova.  

Tapaamisia olen joka kerta odottanut kovasti. Tapaamiset ovat olleet lempeitä ja lumipallon tavoin asiat ovat alkaneet vyörymään eteenpäin ja aukenemaan. Tapaamisissa sekä valmennuksessa on asioita edistetty itselle ihan uudenlaisella tavalla ja keinoilla. Olen saanut paljon eväitä ja keinoja itseni rauhoittamiseen, olen alkanut ymmärtämään itseäni täysin uudenlaisella tavalla ja esimerkiksi tunnistamaan tunteita ja reaktioita kehossani sekä ajatusmalleja ja uskomuksiani.  

Valmennuksen sisältö on ollut erittäin kattava ja laaja mutta tarpeeksi helppo ymmärrettäväksi ja toteutettavaksi arjessa. Koko valmennuksen aikana en ole enää kertaakaan mennyt hätätilaan, joka kestäisi päiväkausia. Nykyisin tunnistan tuon hätätilan, joka rauhoittuu hyvin nopeasti, mutta asiat eivät enää triggeröikään samalla tavalla vaan ovat muuttuneet paljon neutraalimmiksi ja tämä tuntuu siltä kuin olisi jotain taikaa olisi tapahtunut.  

Fyysisiä vaivoja ei ole ollut enää samoissa määrin, koska olen saanut purettua stressiä kehosta. Olen ymmärtänyt että tänä päivänä minua triggeröivät asiat eivät liitykään nykyhetkeen, kun olemme saaneet purettua menneisyyden painolastia ja tämä itsessään on ollut hyvin merkityksellinen tekijä.  

Katson eri "lasein" nyt tätä maailmaa, kun uusia ajattelutapoja ja uskomuksia on tullut pohdittua ja muutettua.  

Ennen tunsin paljon turvatonta oloa, mutta nyt huomaan pienissä asioissa, miten ihana onkaan tuntea turvaa ja arjen oleilu on muuttunut varuillaan olosta paljon rennompaan ja miellyttävämpään suuntaan.  

Kaiken kaikkiaan on vaikea pukea sanoiksi kaikkea muutoksia, mitä olen itsessäni ja arjessani huomannut. Se täytyy vain itse kokea, koska sitä itsekin vaikea ymmärtää mitä on tapahtunut näin lyhyessä ajassa. Nyt en näe epätoivoa, nyt näen toivoa ja sitä, että minulla on keinoja selviytyä vaikeistakin hetkistä Olen tosi kiitollinen ja onnellinen että löysin tämän valmennuksen! ”

Ylivireydestä rauhaan -ohjelmassa löydät uudelleen rauhan kehoosi ja mieleesi. opit syvällisen tunnetyöskentelyn menetelmän ja opit uuden tavan ajatella. Saat mielenrauhaa, läsnäoloa ja helppoutta elämääsi. 

LUE LISÄÄ STRESSINPOISTO VALMENNUKSESTA

asiakkaiden kokemuksia valmennuksesta

“Valmennus herätteli minua monella tapaa. Jokaisen tapaamisen jälkeen oloni oli voimaantunut. Aina tuli uusia oivalluksia, joskus oivallus tuli heti valmennuksessa, joskus vasta sen jälkeen. Sain itsekin uskoa, että saan muutoksia omaan oloon ja voin itse tehdä elämässäni, ajattelussa ja tunne-elämässäni muutoksia.  

Sirun lämpö on ihana ja jokaisen tapaamisen aikana tunsin todella tulleeni kuulluksi ja nähdyksi. ”

“Valmennuksen alussa olin pitkään jatkuneessa stressitilassa ja hyvin kuormittunut. Mielessäni pyöritin turhanpäiväisiä asioita, jotka kuitenkin nostivat sykkeeni ja pelkäsin epäonnistuvani.  

Koen että valmennus auttoi minua näkemään mahdollisuuksia ja kuuntelemaan itseäni. Sain vapautettua negatiivisia tunteita, joita olin kerännyt sisälleni. Tällä hetkellä herään aamuisin rennompana enkä heräile enää öisin. Vaikka edelleen on päiviä, kun väsyttää ja epätoivo meinaa iskeä, kokonaisuudessaan koen olevani iloisempi, energisempi ja luottavaisempi.

Kiitos kun autoit minua alkuun tällä matkalla. ”

“Valmennuksen aikana opin mm. keinoja miten ajatuksia, tunteita ja uskomuksia voi muuttaa. Valmennuksen loputtua huomaan paremmin kun negatiivisia ajatuksia tai tunteita tulee ja osaan tehdä niille jotain. Suhtaudun vähän rennommin elämässä vastaantuleviin asioihin. Minulla on useammin positiivisia tunteita ja ajatuksia kuin ennen. Lisäksi valmennuksen alussa asettamistani muistakin tavoitteista osa on jo toteutunut.  

Siru on valmentajana lempeä ja kannustava.

Kiitos vielä valmennuksesta ja uusista ajatuksista ja ideoista! ” 

asiakkaiden kokemuksia

"Jännitykseni hävisi heti Sirun avattua linjan. Vastassa oli rauhallinen, ystävällinen ja lämminkatseinen ammattilainen, jonka kanssa keskusteluyhteys aukesi kuin vanhan tutun kanssa. Olin asennoitunut siihen, että nyt kerron ongelmani ja valmentajalla on niihin ratkaisu takataskussa, mitä en itse ollut aiemmin vain keksinyt. Olin hämmentynyt, kun se kaikki löytyikin minusta. Ja oli koko ajan kulkenut mukanani, en ollut vain osannut kuunnella sitä ja pysähtyä sen äärelle.

Siru ohjasi taitavasti oikeiden asioiden äärelle kysyen ja täysin minuun keskittyen. Jo itsessään se, että joku pysähtyy itsen äärelle ja keskittyy vain minun asioihini ilman tarvetta olla vastavuoroinen ja kohtelias, oli jotenkin terapeuttista. Koin oloni turvalliseksi, rauhalliseksi ja jälkeenpäin oivallusten kautta vapautuneeksi."

“Sirusta huokuu hyvää energiaa ja hänen kanssaan on helppo olla. Hänestä tuli nopeasti hyvä fiilis, tunsin että tällä tyypillä on paljon annettavaa.

Pidin positiivisesta ajattelutavasta. Oli ihanaa, kun joku kokoajan muistutteli itsensä rakastamisesta, joka ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Jo muutaman kerran jälkeen Siru löysi minusta sellaista, jota en ollut itse löytänyt. Tämä jos jokin on arvokasta. ”

“Sain valmennuksesta paljon työkaluja käsitellä asioita, joista luulin jo päässeeni yli. Todellisuudessa oli kulunut vain aikaa sen verran, että asiat eivät haitanneet ja raskauttaneet päivittäistä arkeani. Valmennuksen avulla pääsin käsittelemään ja työstämään myös konkreettisesti ihmissuhteisiin liittyviä kipupisteitä ja ymmärsin, että joskus voi vain päästää irti kun on tehnyt itse voitavansa. Opin uusia menetelmiä, joiden avulla voin jatkossakin tarkastella eteen tulevia elämän ja ihmissuhteiden kysymyksiä. Ja ennen kaikkea itseäni toimijana erilaisissa tilanteissa.  ” 

  • "Sirulla on myötätuntoinen, lempeä ja ymmärtäväinen tapa valmentaa. Minulla teetetyt harjoitukset sopivat aiheisiin joita käsittelimme, haastaen ajattelemaan ja tuntemaan. Siru ymmärsi tilanteeni, ja löysi minulle sopivan tavan otteen valmennuksessa. Lämmin suositus!"